tiistai, 30. maaliskuuta 2010

Ugly winter rubber boots make me happy

Aphorism on a teabag label says "Happiness is taking things as they are". Well, what if they're bad things? 


I had a bad morning yesterday. The weather was grey and damp. I went to buy a babybook for my little'un but they seem to be stupid. Too colorful, too happy, saying: "This is the way your life is now! Flowers! Ponies! Happy, happy, joy, joy!

So I pushed the stroller to "Partioaitta", a really expensive store owned by the scouts, that sells clothes, packbags, tents and other stuff for outdoor-living, and bought myself a pair of winter rubber boots.


Boy, were they expensive, ugly and warm! And how I ejoyed myself walking through puddles and slush. I wasn't sorry at all, that i didn't byu girlish pink hai-boots I first wanted so bad. In the end I am a practical and sensible person. Pink boots would just get stained, after all they're nice only when they are new and shiny.

torstai, 27. elokuuta 2009

Runotorstai

Nuo olennot, jotka eivät kannattele päätään
ja joiden hiukset ovat kohdunnuolemat.

Kumarrumme tervehtimään niitä,
olemme hieman naurettavia, jännittyneitä,
uteliaita ja
yritämme houkutella ne tarkentamaan
tuonpuoleisessa harhailevan katseensa
meidän riemukkaisiin virnistyksiimme.

Ne pysyvät valveilla vain pieniä hetkiä
eikä niiden vanhemmat ole paljon kummempia:
eivät kannattele päätään,
tuskin pesevät hiuksensa joka toinen päivä,
nukahtavat kokouksessa.

lauantai, 15. elokuuta 2009

Sunnuntaiaamuna seitsemältä

Pitelen sadetta
pienikokoisin tunnettu cumulonimbus kämmenen kupissa
kuin puolikesy
lammikosta nostettu eläin.

perjantai, 14. elokuuta 2009

Runotorstai: parasta kesässä

Le petit mort

Keräsimme leskenlehdistöstä
kymmeniä kullanvärisiä kotiloita,
kimaltavia planeettoja
pieniä, kuten kaikkein pienimmät murheet,
ja yhtä pilkullisia.

Niiden elämä kuulsi kuoren läpi
ja reunasta työntyi esiin kostea jalkapohja
viimeiseksi epäluuloiset silmät tappien päässä.

Ja kerran löysimme kuolleen oravan,
minä kaivoin oksalla sen silmää, mutta
sille ei melkein tapahtunut mitään.
Ei sen nahka mennyt rikki,
se pysyi yhtä oravana
se vaan muhjuuntui enemmän, sisältä.

Mutta silloin olin yksin,
kun vihkiydyin oivallukseen
jotakin pohjavirrasta
imevästä pyörteestä, ravistavasta tuulesta

pienestä kuolemasta

putoamisesta, kohoamisesta
olemisesta
tummanharmaasta väristä
joka levisi kaikkialle ympärillä
elävänä
tuoreena savena.

Olin kuuden,
arvasin
ettei mikään niin outo ja täydellinen
voi olla kokonaan sallittua.

Keskityn täällä runouteen

Ainakin ihan pian.